< Etusivulle
virtuaalihevonen / a sim-game horse

HULDA AV KLEPPUR
VH14-053-0101

   



PERUSTIEDOT

Kutsumanimi: Hulda Omistaja: Cynoria (VRL-11723)
Rotu, sukupuoli: Norjanvuonohevostamma Kasvattaja: Cynoria / Kleppur
Väri, säkäkorkeus: Ruunihallakko, 142 cm Painotus: Koulu ja valjakkoajo
Syntymäaika: 06.11.2013, ikääntyminen alla Koulutus: KO: HeB, RE: 80 cm, VVJ: noviisi

Hulda on Zeldan ensimmäinen varsa, joten sen syntymää jännitettiin kyllä kovasti. Zelda piti meitä pienessä jännityksessä, koska synnytys käynnistyi varsin hitaasti, mutta loppujen lopuksi kaikki kuitenkin sujui hyvin ja neljän aikaan aamuyöstä syntyi terve tammavarsa. Vaikka Hulda antoikin synnytyksessä odottaa itseään, niin kasvussa se onkin sitten ilmeisesti päättänyt kiiruhtaa senkin edestä, sillä tamma kasvoi varsin hurjaa vauhtia ja vaikutti jo muutaman kuukauden ikäisenä varsin kehittyneeltä. Ensikertalaiselle emälleen se aiheutti pikkuvarsana aika lailla huoliakin, kun ei tahtonut oikein pysyä emänsä lähellä, vaan mieluummin säntäili pitkin poikin tutkimassa kaikkea mahdollista.

Käsiteltävyydeltään Hulda on aika perustamma, eli siihen vaikuttaa paljon sen hetkinen mieliala. Sillä on vahvat mielipiteet, jotka se todellakin kehtaa tuoda selvästi ilmi. Varsinkin kiimojen aikaan Hulda on toisinaan aika rasittava, koska työntää helposti vain takapuolensa kohti, jos joku asia ei sitä huvittaisi millään. Jukuripäinen tamma siis osaa olla, mutta toisaalta se myös tietää, milloin ihminen on tosissaan ja milloin on parempi käyttäytyä siivosti. Huldan henkilökohtaiselle inhokkilistalle kuuluvat mm. kavioiden huolto, hampaiden raspaus ja matolääkkeen ottaminen. Myös töihin joutuminen kiukuttaa sitä toisinaan, jolloin satulan näkeminen aiheuttaa äkäisiä reaktioita, kuten luimistelua, hampaiden vilauttelua ja hännän viuhtomista.

Itse töissä Hulda kuitenkin sitten käyttäytyy yleensä ihan mukavasti. Osaa se tosin pukittaa protestiksi, jos asiat eivät mene sille miellyttävällä tavalla, mutta useimmiten tamma kuitenkin tyytyy tekemään mitä pyydetään. Valjakossa Hulda toimii sekä yksin että parin kanssa ja on yleisesti ottaen varsin mukava ohjastettava.


SUKUTAULU

i. Alvgårds Ivar
nvh-ori, rnhkk, 144 cm
ii. Nordholm Sebastian EVM iii. Viggo av Østerlund EVM
iie. Nordholm Signe EVM
ie. Alvgårds Brenda EVM iei. Siegvart EVM
iee. Alvgårds Majken EVM
e. Zelda SWE
nvh-tamma, rnhkk, 141 cm
ei. Gullprinsen EVM eii. Cedergårds Hugo EVM
eie. Alfhild Edda EVM
ee. Zorba NOR EVM eei. Bøgeskogs Alvar EVM
eee. Zedina EVM


JÄLKELÄISET

1) s. 20.01.2015 t. Helga av Kleppur i. Ulfred om. Varpu (VRL-14111)
2) s. 14.05.2015 t. Hedda av Kleppur i. Edgar av Kleppur om. meea (VRL-09844)

KILPAILUMENESTYS


KOULURATSASTUS
14.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 4/40
15.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 2/40
16.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 6/40
16.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 4/40
21.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 1/40
21.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 2/50
28.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 3/30
28.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 3/49
28.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 7/49
29.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 2/30
31.12.2014 kisakutsu KRJ Helppo B 5/30
01.01.2015 kisakutsu KRJ Helppo B 4/30
01.01.2015 kisakutsu KRJ Helppo B 3/50
03.01.2015 kisakutsu KRJ Helppo B 3/30
03.01.2015 kisakutsu KRJ Helppo B 3/30
10.01.2015 kisakutsu KRJ Helppo B 1/50
12.01.2015 kisakutsu KRJ Helppo B 5/50
13.01.2015 kisakutsu KRJ Helppo B 3/50


VALJAKKOAJO
25.03.2014 kisakutsu VVJ Noviisi yksikkö 6/40
25.03.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 4/25
27.03.2014 kisakutsu VVJ Noviisi yksikkö 5/40
28.03.2014 kisakutsu VVJ Noviisi yksikkö 4/40
28.03.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 1/40
06.04.2014 kisakutsu VVJ Noviisi yksikkö 5/40
08.04.2014 kisakutsu VVJ Noviisi yksikkö 4/40
10.04.2014 kisakutsu VVJ Noviisi yksikkö 3/40
06.06.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 5/30
08.06.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 1/30
10.09.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 6/58
14.10.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 2/18
22.10.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 5/25
26.10.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 4/25
03.11.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 2/25
14.11.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 1/11
23.11.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 2/11
29.11.2014 kisakutsu VVJ Noviisi parivaljakko 4/26
16.12.2014 kisakutsu VVJ Noviisi yksikkö 4/40
17.12.2014 kisakutsu VVJ Noviisi yksikkö 2/40

IKÄÄNTYMINEN

01/12/2013 - 1-vuotias
01/01/2013 - 2-vuotias
01/02/2014 - 3-vuotias
01/03/2014 - 4-vuotias
01/04/2014 - 5-vuotias
01/05/2014 - 6-vuotias
01/06/2014 - 7-vuotias
01/07/2014 - 8-vuotias
01/08/2014 - 9-vuotias
01/09/2014 - 10-vuotias
01/10/2014 - 11-vuotias
01/11/2014 - 12-vuotias
01/12/2014 - 13-vuotias
01/01/2015 - 14-vuotias
01/02/2015 - 15-vuotias
01/03/2015 - 16-vuotias
01/04/2015 - 17-vuotias
01/05/2015 - 18-vuotias
01/06/2015 - 19-vuotias
01/07/2015 - 20-vuotias
01/08/2015 - 21-vuotias
01/09/2015 - 22-vuotias
01/10/2015 - 23-vuotias
01/11/2015 - 24-vuotias

Tausta © The Inspiration Gallery, kuvat © Matilda Andersson & SL.
Huomaathan, että tämä on virtuaalitalli!